Oliko tämä nyt kuitenkaan hyvä idea?

Onko kaikki oikeasti niin ihanaa miltä ulospäin näyttää? Vajaa kuukausi sitten sain kysymyksen: ”Olen just miettinyt paljon että viihdytteköhän oikeasti”.

Olen rehellinen. Ei tää kaikki ole helppoa ja tästä meille sanottiinkin ennen muuttoa, jossain vaiheessa iskee se jonkinlainen ahdistus. On aika laaja tunne skaala mitä käy läpi, ihan onnellisuudesta epävarmuuteen. Jo se että asut asunnossa missä ei ole mitään omaa (okei, mitä nyt muumikupit ja pari tuikkua on Suomesta), tuntuu ajoittain todella vaikealta. Välillä tulee myös meidän koululaisen puolesta tunne että tehtiinkö oikein kun vaihdettiin koulua, ihan paikalliseen. Mutta tämä syksy on mennyt äärimmäisen hyvin Maxinella ja hän viihtyy koulussa.
Mutta välillä on ristiriitainen olo kaikesta ja etenkin meidän kodista. Tämä tuntuu meidän kodilta mutta samalla tämä ei tunnu kotoisalta. Itse haluisin sisustaa ja laittaa kodiksi mutta Marko jarruttaa ja tietenkin se ärsyttää. Ymmärrän kans Markoa koska jos tänne nyt hankkii huonekaluja tai sisustustavaroita niin onhan ne sitten aina mukana… Onhan tämä helppoa nyt kun omaisuus mahtuu (melkein) neljään matkalaukkuun.
Saimme myös tämän asunnon välittäjältä viime viikolla sähköpostia että meidän pitäisi tietää jatkammeko tässä asunnossa vielä toukokuun jälkeen, pitkäaikaisesti. Mikä laittoi miettimään ja itseasiassa ihan selailemaan paikallisia vuokra-asunto ilmoituksia. Ehkä löydämme uuden kodin mikä tuntuu myös kodikkaalta?

Olen kuitenkin hyvin ylpeä meistä että tehtiin tämä. Uskallettiin muuttaa pois kaikesta tutusta ja turvallisesta. Vaikka ajoittain tuntuu raskaalta, jonka tiedostan liittyvän aika pitkälti meidän kotiin, niin olen äärimmäisen onnellinen ja tyytyväinen tilanteeseemme. Arki ja ruuhkavuodet meillä pyörii täälläkin mutta koen että tämä on se onnellisempi arki. Helpompi. Nyt voi joku miettiä että helppo sitä huudella helppoa arkea kun takana ulkomailla asumista on vasta puoli vuotta, ja näinhän se on. Mutta tämänhetkinen fiilis tämä ja nautitaan nyt siitä.
Jo se ettet tarvitse pukea lapsia aamulla kerroksittain on luksusta. Tai se että ulkona on valoisaa yli seitsemään tuntuu hyvältä.

Huomasin Suomessa asuessamme että ulkoilu tuntui ajoittain aika pakkopullalta, velvollisuudelta joka piti vain hoitaa koska lapset tarvitsee ja haluaa ulkoilua. Täällä, täällä ulkoilen lasten kanssa mielellään. Itseasiassa koko perhe ja varmasti ilmasto on yksi suurin vaikuttaja tässä. Meidän lähettyvillä, naapurissa on kaksi hyvää puistoa. Lasten lemppari on kuitenkin ehdottomasti rannalla oleva liukumäki ja keinu, ei siis oikeasti vaadi enempää koska niin huippu sijainti. Ylipäätään tykkään puistoista täällä enemmän, on käytetty värejä ja jokaiselle lapselle ja lapsenmieliselle on jotakin yleensä.
Toinen asia jonka olen huomannut täällä on ruoka, jotenkin helpompaa syödä terveellisempää. Tällä tarkoitan enimmäkseen tuoreita hedelmiä ja kasviksia. Niitä menee kilokaupalla viikossa koska maku on niin huikea ja saa suoraan torilta. Ja tietenkin kun/jos pystyy tukemaan vielä paikallista tuottajaa (ja luomua!). Tähän palaan kuitenkin vielä, vaatii nimittäin ihan oman postauksen. Pakko myös myöntää että ollaan myös totuttu vähän liian hyvään ja helppoon (& halpaan!) noutoruokaan. Kuinka helppoa onkaan tilata vaikka intialaista, sushia, pizzaa tai hampparia kotiin. Mutta eikös tämäki ihan sallittua on kun pysyy kohtuudessa..?

Mutta lyhyt yhteenveto: Elämä täällä on ihanaa vaikka välillä ottaakin päähän ja ahdistaa. Samanlaista arkea me täälläkin eletään kun Suomessa, helpompaa sellaista vain. Tälläkin hetkellä lapset leikkii, olohuoneessa kaaos ja kuopus kipeä, vesirokossa joka vaatii mitä luultavammin huomenna lääkäriä. Eli ei muuta kun kohti uutta viikkoa!

Pidät ehkä myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *