Ikäkriisi vie takaisin Suomeen?

Olen viimeisten vuosien aikana nauranut ihmisille jotka puhuneet ikäkriisistä. Olen aina ollut sitä mieltä että ihana vanheta, vanheneminen numeroissa ei itseäni ainakaan pelota. Pari viikkoa sitten se kuitenkin iski, ikäkriisi, kolmenkympinkriisi. Tai ainakin ikäkriisiksi tämän kaiken diagnosoin. Ja nyt tämä itseasiassa alkaa jo pelottaa, mihin tämä kaikki tulee viemään?

Nyt kun lopetin suoramyynnin niin jotain töitä on keksittävä. Kuitenkin vasta syksyllä, koska nyt meinaan nauttia 110% kotiäiteydestä kun tämä on mahdollista. Onhan tämä kuitenkin viimeinen kerta kun tämän kokee, viimeinen kerta kun omat lapset on pieniä.
Mutta näin rehellisesti, en halua täällä tehdä omaa alla eli hoitotyötä. Palkkataso täällä on todella surkea hoitajilla että en vain halua, en näe siinä mitään järkeä. Vaikka tärkeätä työtä se kaikesta huolimatta on…
Täältä löytyy kuitenkin jonkin verran töitä niin suomeksi kun ruotsiksi, eniten puhelinmyyntiä tai vastaavaa. Mutta, itse en ole sellainen ihminen joka haluaa kuluttaa aikaansa puhelinmyynnissä. Ylipäätään en halua myydä mitään, oli tuote sitten mikä vain (suoramyynti vei kaiken senkin mielenkiinnon) .

Näissä mietteissä se ikäkriisi sitten alkoi nostamaan päätään. Mitä minä haluan elämältäni? Mitä haluan tehdä? Ja missä?
Olen naimisissa, lapset tehty, asun ulkomailla- kaikki on siis todella hyvin. Tiedostan sen, mutta silti pakko tehdä jotain. Tuntuu että tarvitsen jotain vielä, jotain suurta puuttuu kaikesta huolimatta.
Opiskelu, sehän ei ole koskaan turhaa. Olen pitkään tiennyt mitä haluan opiskella mutta rehellisesti, en ole ollut tarpeeksi rohkea tehdäkseen mitään sen eteen. Opinnot jotka haluaisin suorittaa ovat vaikeat ja pitkät. Enkä ole pahemmin saanut tukea tähän idean. En usko että ihmiset edes usko että pystyn siihen, mikä toisaalta luo enemmän sitä tarmoa että perkele, minähän näytän! Niin ja kombo yliopisto-opinnoista sekä kolmesta lapsesta voi olla myös aika mielenkiintoinen, mutta uskon että handlattavissa.
Tein päätöksen että alan lukemaan vuoden 2021 pääsykokesiin (minne tähtään, se jääköön vielä salaiseksi mutta ehkä jotkut jo arvaakin). Tarkoitus olisi suorittaa kolme aikuislukion kurssia näin alkuun ja tehdä lukusuunnitelma, siitä sitten aikanaan valmennuskurssia jne. Aika nollasta joudun aloittaa mikä myös pelottaa. Pelottaa osaanko ylipäätään enää edes opiskella, jääkö päähän mitään näillä mama-aivoilla? Eli katsotaan mihin tämäkin vielä päätyy.
Mutta se miksi tämä nosti kriiseilyn on tosiaan opiskelupaikka, opiskelumaa. Haluan opiskella yliopistossa suomeksi joka tarkoittaa siis luonnollisesti Suomeen takaisin muuttoa, onko tämä edes oikein lapsia kohtaan? Kuitenkin ajatus takaisin Suomeen muutosta ahdistaa muutenkin, etenkin näin helmikuussa… Meillä on täällä parhaillaan taivaallista, +20 sekä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. En varmaan tarvitse kuvailla Suomen helmikuuta?

Olen miettinyt, koittaako tämä ikäkriisi viestittää että olen väärässä paikassa parhaillaan? Vai jotain muuta?


Pidät ehkä myös näistä

1 kommentti

  1. Vitsi miten samaistuttava teksti! Kolme kymppiä tulee ensi viikolla täyteen ja pitkän aikaa on mennyt ihan ajattelematta koko asiaa. Sitten pari päivää sitten se iski tajuntaan, että hitto ens viikolla en oo enää parikymppinen vaan kolmekymppinen! Apua! Toisaalta kun mietin nyt niin taisin kriiseillä jo viime vuoden aikana, kun melkein vuoden nuorempi ystävä on jo ehtinyt tulla äidiksi, ja itsellä tämä ei ole vieläkään ajankohtaista, vaikka biologinen kello onkin jo hiukan toista mieltä. Sitten keksin myös vaihtaa alaa ja lähteä opiskelemaan viideksi vuodeksi, eikä kyseessä myöskään ole se kaikkein helpoin tie. Eli pääsykokeeseen pänttäämistä luvassa tänä keväänä! Mutta niin, toivottavasti pahimmat kriiseilyt ovat nyt ohi, kun tuntuu, että olen lähempänä sitä omaa suuntaa kuin pitkään aikaan. Uskoisin niin, ja oikeastaan odotan innolla uutta vuosikymmentä, opiskelua ja mahdollista lapsiperhearkea, vaikka niiden yhdistäminen ei varmasti tule olemaan helppoa. Tsemppiä sullekin uusiin tuuliin, ja hei 30 on hieno ikä! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *