Ikävä vieraita!

Ensimmäinen kerta kun jopa ikävä itkettää. Tuntuu niin yksinäiseltä vaikka enhän sitä ole.
Viime perjantai-iltana kun katselin lapsia mummin kanssa lattialla leikkimässä, meinasin purskahtaa itkuun, sain kuitenkin itseni hillittyä. Tuli todella haikea olo koska seuraavana aamuna mummi ja vaari lentävät takaisin Suomeen ja emme tiedä milloin näemme jälleen.

Anoppi ja appi kävivät, tyttöjen mummi ja vaari. Viisi päivää menivät liian nopeasti, aivan liian nopeasti. Viiteen päivään mahtui kuitenkin paljon hyvää, uusia muistoja.
Eveline, niinkuin koko perhe tietenkin odotti vieraita saapuvaksi. Päätettiin yllättää mummi ja vaari kentällä ja lähdettiin vastaan. Kyyneliä siinä sai pidätellä, kun heidät näki niin ymmärsikin kuinka ikävä tässä ollutkin.

Viidestä päivästä halusi kaikki kaiken irti. Markolla alkoi lyhyt loma jota kuitenkin varjosti valitettavasti Amelien korkea kuume joka sit taas tarkoitti että koko porukalla ei päästy minnekään yhtä aikaan, perus tuuria. Mummi ja vaari halusivat kuitenkin maximoida yhteisen ajan lasten kanssa ja samalla olla avuksi arjessa- tarjoiutuivat lastenvahdiksi.
Me ei olla nimittäin Markon kanssa oltu yötä ilman lapsia liki 4-vuoteen. Tarkoittaneen myös sitä että me ei olla vietetty hääyötä (Kolmas hääpäivä vietettiin syyskuussa, menimme siis yllätykseksi naimisiin Evelinen ristiäisissä). Eli, mummi ja vaari tulivat meille ja me suunnattiin skumppa pullon sekä kilon irtokarkkien kanssa heidän hotellille. Vaikka jännitti ja ahdisti jättää A) ensimmäistä kertaa beibi yön yli hoitoon (Eveline on kerran ollut mummilassa) B) kuumeinen lapsi hoitoon. Luotan täysin kuitenkin mummiin ja vaariin sekä oltiin me 500m päässä kotoa eli jos hätä olisi tullut niin nopeasti oltaisiin kotona. Kaikki meni kuitenkin todella hyvin, niin meillä kuin kotiväellä. Tämä hetki tuli kieltämättä täydelliseen saumaan. Minä sekä Me oltiin tämän tarpeessa.

Tällaisten vierailujen jälkeen sitä miettii vaikka mitä. Vaikka että onko oikein pitää isovanhempia lapsenlapsistaansa erossa? Tulen tosin aina siihen lopputulokseen että eihän me eletä kenenkään muun elämää kun meidän, ja tämä on meidän koti nyt. Videopuhelut on keksitty sekä aina voi vierailla, me Suomessa tai toisinpäin. Sekä posti kulkee! Isäni esimerkiksi lähettää tytöille ainakin kerran kuukaudessa kortin, äitini lähettää kirjeitä missä yleensä myös joku pieni yllätys ja nämä postit on todella kiva lisä videopuheluihin, lapset tykkää! Pystyy siis olemaan todella paljon yhteydessä vaikka ei aidosti näe toista.

Saimme kuitenkin hyvin nopeasti lohdutusta sukulais ikävään kun liki seuraavalla lennolla tänne lensi Markon veli avopuolisonsa kanssa. Meillä on Maxinekin tämän viikon kotona koska hiihtoloma, eli olemme voineet oikeesti vähän lomailla koko perhe, ilman että tarvitsisi kelloa kytätä (milloin pitää hakee kukakin koulusta tai päiväkodista).

Eli jatkamme loppuviikon lomailua vieraiden kanssa, sekä aamut alkaa Uno- matsilla. Lupasin myös viedä Maxinen sushille sekä koko porukan kanssa ukoilua, koska hej +23!
Maxine menee vielä perjantaina ystävänsä luokse yökyläilemään sekä itselläni lauantaina on ystävän taidenäyttelyn avajaiset. Niin ja vanheneehan Markokin sunnuntaita!

Pidät ehkä myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *