Meidän ruokatottumukset- ovatko muuttuneet?

Miten me syödään? Syödäänkö meillä päivittäin hedelmiä ja vihanneksia? Entä lihaa? Onko meidän ruokatottumukset muuttuneet ylipäätään Espanjaan muuttaessa?

Suurimmat muutokset taitaa olla että syödään paljon tuoretta, paljon enemmän hedelmiä ja vihreetä sekä lapsille tehdään lounas ja eväät kouluun/ kerhoon.

Maxinelle tehdään eväät kouluun, yleensä on hedelmiä sekä kasviksia ja täytetty leipä tai joku piirakka. Maxinen eväät ovat ehkä haastavimmat kun ei ole mahdollista laittaa kylmään tai lämmittää. Koen kuitenkin että vaihtoehtoja löytyy, niin myös monipuolisuus säilyy (Maxine on kertonut miten luokkakaverit ovat välillä jopa kateellisia hänen eväille, koska ovat niin monipuoliset. Toisilla voi olla mm. vain yksi omena tai vehnä-pullaleipä jossa 5cm paksu Nutella kuorrute päällä..). Maxine syö lämpimän ruoan, eli lounaan kuitenkin heti kun tulee kotiin kahdelta.
Evelinellä on sikäli helpompi koska eväät saa kerhossa suoraan jääkaappiin ja siellä on lämmitys mahdollisuus. Hänellä on myös mukanaan aina kahdet eväät, lounas sekä välipala. Lounaaksi on yleensä edellispäivän päivällistä sekä välipalaksi hedelmiä, vihanneksia, leipää, juotavaa jogurttia, smoothieta tai itseasiassa mitä vain. Juotavaksi on kummallakin vettä sekä välillä pillimehu tai kaakao.

On myös tullut tavaksi käydä joka tiistai torilla. Sieltä ostetaan viikon satsi hedelmiä, vihanneksia sekä marjoja. Tämä on myös asia mitä ei todellakaan tehty Suomessa, tosin tämä ei olekaan mahdollista samanlailla kun täällä.
Rakastan tiistai aamun pöhinää torilla paikallisten seassa, heti aamu yhdeksältä (ennen turisteja). Olen jo oppinut mistä ostan mansikat, mistä kaalit. Myös myyjät alkavat olemaan tuttuja, Amelie saa esimerkiksi aina käteensä joko mansikan tai banaanin. Pyritään syömään satokauden mukaan hedelmät sekä vihannekset, jo ihan maun takia mutta myös hinnan. On eri ostaa erimerkiksi nyt mansikoita kun on mansikkakausi kun että olisin ostanut pari kuukautta sitten. Tällähetkellä on kilohinta mansikalla eurosta kahteen. Meidän vakkarimyyjällä oli 1,25/kilo.
Viikottaiseen torikierokseen menee noin viidestä viiteentoista euroon, riippuu hieman mitä ollaan tekemässä ruoaksi ja mitä löytyy vielä kaapista. Harvoin siis ostetaan vihanneksia tai hedelmiä enää kaupasta, jos ostetaan niin yleensä se on banaania (Amelien lemppari iltapala on kaurapuuro mihin muusataan banaani, eli banaania kuluu tässä taloudessa…).

Liha, paljon puhutaan tällähetkellä lihan syömisestä ja kuinka se kannattaisi jättää pois ilmastosyistä. Voin rehellisesti (en tiedä onko kannattavaa) sanoa että syömme lihaa MUTTA ollaan vähennetty sitä huomattavasti. Tämä tapahtui kuitenkin vahingossa. Havahduttiin alkutalvesta että syödään vähemmän jauhelihaa tai kanaa. Kalaa meidän pitäisi edelleen syödä enemmän mutta syödään sitä enemmän kun Suomessa asuessamme. Jos lihaa syödään niin se syödään yleensä pihvin muodossa tai jauheliha lasagnessa tai makaroonilaatikossa.
Meidän uusi sekä herkullinen tuttavuus, helppo sellainen on ehdottomasti pavo, eli kalkkuna. Kalkkunapihvit riisin, kastikkeen sekä salaatin kanssa on aina maittavaa, lapsillekkin! Tosin meillä lapset on kyllä kaikki ruokasia, oli sitten kysymys kasviksista tai eri keitoista.
Haluaisin kuitenkin oppia vielä lihakauppojen käytön. Eli kun ostamme lihaa, haluisin ostaa sen tuoreena lihakauppiaalta. Ehkä tämä voisikin olla kevään tehtävä ja toteuttaa. Meidän lähettyvillä on nimittäin kaksikin (kuulema) hyvää lihakauppaa sekä yksi kalakauppa.

Eli summasumaarum: Meidän ruokatottumukset ovat kyllä muuttuneet. Koen että pystymme syömään täällä puhtaampaa ruokaa, ehkä jopa niin että tuetaan paikallisia viljelijöitä? Ja väittäisin että syödään jopa terveellisemmin (ei aina sitä samaa jauhelihaa ja pastaa eri muodoissa). Toki, täällä tulee myös tilattua ruokaa kotiin, halvempaa kun Suomessa ja valinnanvaraa enemmän (Länsi-vantaalla ei toiminut edes Wolt). Meillä on ehkä vähän pahatapa Markon kanssa iltaisin kun lapset menneet nukkuu- joku hyvä leffa pyörii ja tilataan iltapalaksi vaikka kiinalaista, hampparia tai pizzaa ja kotiin tuotuna tietenkin. Vaikka pahatapa niin ei tämä kuitenkaan tapahdu edes viikottain, näin selvennykseksi.
Huomaan myös että ihan ulkona syöminen ravintolassa on halvempaa ja itseasiassa helpompaa täällä kun Suomessa. Nämä reissut tehdään kuitenkin yleensä koko perheen voimin ja viikonloppuisin. Etenkin jos meillä on vieraita Suomesta niin ulkona syödään paljon.

Ruoka- sekä ylipäätään elämiskustannuksista kysellään paljon. Meinaan avata tätä enemmän hieman myöhemmin kun ollaan Markon kanssa saatu meidän vertailut tehtyä (Suomi vs. Espanja) loppuun. Tällähetkellä kirjataan nimittäin kaikki tulot sekä menot ylös ja tarkkaillaan sentin tarkkuudella paljon menee mihinkin. Aika vapauttavaa mutta samalla hieman ahdistavaa (huomaan kuinka paljon tuleekaan Pepsi Maxia juotua, koska niin halpaa… haha).

Pidät ehkä myös näistä

2 kommenttia

  1. Tosi hyvännäköiset eväät! Pakko myöntää, että käy vähän kateeksi tollainen torivalikoima! Noh, onneksi täälläkin kohta kesä koittaa ja saa suomalaisia tuoreita marjoja :p Tosi mielenkiintoista päästä kyllä lukemaan elämiskustannuksia verraten siellä ja täällä

    https://kohtiparempaaminua2020.blogspot.com/

  2. Tori tuntuu kyllä luxukseltta, sieltä saa liki kaiken.

    Kiva kuulla! Pitää käydä tutustumassa teidänkin arkeen! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *