Vesirokkoinen Joulu

Meidän ensimmäistä joulua uudessa kotimaassa voisi kuvailla yhdellä sanalla: ikimuistoinen. Ei sen takia että olemme Espanjassa vaan sen takia että minä sairastuin vesirokkoon (jonka olen jo 3 vuotiaana sairastanut ensimmäisen kerran).

Joulu itsessään oli meidän näköinen, rauhallinen, stressitön (okei, se ei kuvasta itseäni koska olen todella taitava stressaamaan) sekä täynnä herkkuja. Haluttiin viettää tämä joulu kotona, meidän uudessa kodissa. Vaikka kuitenkin asumme Espanjassa halusimme joulupöytään tuttuja makuja. Tilattiin kinkku suoraan lihakauppiaalta sekä peruna- ja lanttulaatikot Suomi kaupasta. Porkkanalaatikkoa ei meidän pöydässä ollut koska emme kumpikaan välitä siitä. Graavilohta sekä mätiä löytyi hyvin paikallisista kaupoista. Joululimpun tilasin leipomosta. Sekä sinapit teki jälleen Marko. Eli hyvin perinteinen joulupöytä. Niin ja oli meillä itseasiassa ihan ehtaa Fazerin joulusuklaata, ystävä toi Suomesta kun kävi ennen joulua. Muuten oltaisi pärjätty ihan paikallisella jouluherkulla: Turronilla.

Joulu meni siis muuten hyvin. Paitsi että yksi tärkeä puuttui pöydästä, Maxine. Hän vietti joulun sekä uuden vuoden isällään Suomessa. Meillä ei myöskään ollut joulukuusta, mistä käytiin kyllä Markon kanssa vääntöä. Mielestäni kuusi tuo joulun ja Markon mielestä kuusi tuo vaan lisää roudattavaa seuraavaa muuttoa ajatellen…
Niin ja jos unohtaa että olin kipeä, todella kipeä vesirokosta.

Vesirokko. Amelie sairastui harmiksemme vesirokkoon marraskuussa. Hän parani kuitenkin suhteellisen nopeasti ja hyvin. Näyttää jopa siltä ettei jää ikuisia muistoja, arpien muodossa. Ja jälkitaudeiltakin taidettiin välttyä, ainakin nyt. Toki tulevaisuus näyttää tarkemmin…
Olen itse myös sairastanut ärhäkän vesirokon 3 vuotiaana. Olin siinä uskossa että vesirokon sairastaa vain kerran. Niin aivan olin, siihen päivään asti kunnes sain itselleni diagnoosin vesirokko.


Kaikki alkoi itseasiassa tasan kaksi viikkoa Amelien sairastuttua. Sain oudon haavauman/ihottuman/vesikellon suupieleen jonka luulin olevan huuliherpes ja hoidin sen mukaisesti lääkärin määräyksestä. Seuraava outo ilmestys oli nenän varteen, sitten poski, sitten sormi, kädet, korvat… Hakeuduin uudestaan lääkäriin ja hän sanoi että ”sinulla on vesirokko”. Varmistin monesti että ymmärretäänhän me toisiamme nyt? Ymmärtäähän hän että olen sairastanut vesirokon jo lapsena. Ymmärtäähän hän ettei mulla nyt voi olla vesirokkoa?!? Lääkäri vakuutti kuitenkin ymmärtävänsä ja diagnoosi pysyy. Sain lääkityksen heti joka estäisi pahentumista.
Meni viikko, kasvoni kuitenkin paheni ja todella kova pääkipu vei sairaalaan. Pyysin sairaalassa että ihotautienerikoislääkäri tulisi katsomaan kasvojani, koska eihän minulla voi olla oikeasti vesirokko. Kolmen eri alan erikoislääkäriltä sain saman diagnoosin, eli pakko se on uskoa. Sain uudet lääkkeet.
Meni jälleen viikko, silmäni tulehtui todella pahasti ja vei lääkärille mistä sairaalaan. Sain suonensisäisesti lääkitystä jälleen sekä uuden kuurin viruslääkettä + antibiootteja koska kasvoissani oli myös bakteeri sekä kutinaestolääkkeet (parasta!). Sain myös kolme vuorokautta aikaa, tai tarkemmin lääkkeet sai kolme vuorokautta aikaa tehota tai muuten joutuisin osastolle. Tästä lääkärireissusta on kulunut nyt tasan kuusi päivää ja olen edelleen kotona. Tarkoittaa että lääkkeet alkaneet tehoamaan. Joudun kuitenkin käymään vielä kerran lääkärissä koska vasen korva on pahasti tulehtunut, valuu kirjaimellisesti verimätää, ole hyvä tiedosta. Tämän jälkeen toivon kuitenkin että vesirokko olisi hoidettu, ikuisesti!

Huomasin myös jännän ilmiön kun sairastuin ja toin kaiken tämän esille omassa Instagramissani. Olin oikeasti aika hämmentynyt kuinka moni epäili Espanjalaisia lääkäreitä ja heidän ammattitaitoaan. Ei ollut yksi tai kaksi seuraaja jotka kehotti minun hakeutumaan Suomalaiselle lääkärille koska ei mulla nyt voi olla vesirokko. Sain myös olon että jotkut luulivat ilmeisesti että olemme muuttaneet kehitysmaahan. En tiedä itkeä vai nauraako..?

Palataan hetkeksi vielä tähän päivään. Tänään vietetään täällä espanjassa Kuninkaiden päivän aattoa. Tänään, aatoiltana kaduilla kulkee kulkue, jossa kuninkaiden isäksi on tanssijoita sekä muita hahmoja. Tämä kulkue on suuri tapahtuma lapsiperheille, kuninkaat heittelevät myös karkkeja.
Ensi yönä perinteiden mukaan kuninkaat tuovat lahjat. Eli täällä perinne ei ole niinkään joulupukki ja lahjat jouluna, vaan nyt loppiaisena.

Tälläinen joulu sekä vuoden 2020 aloitus. Menikö sinulla paremmin?


Pidät ehkä myös näistä

2 kommenttia

  1. Kannattaa käyttää lääkkeitä joissa hyödynnetään DTC (Drug Transport Consept) teknologiaa jolloin lääkeaine kulkeutuu solutasolla sinne missä sitä tarvitaan.

    Tärkeätä myös välttää lääkäreitä jotka ajattelevat kriittisesti eivätkä tue paranemisprosessia kertomalla asioita joita et halua kuulla!

    1. Kiitos kommentistasi, hyvin olen parantunut ja tyytyväinen olen ollut lääkäreihin. Mielenkiinnosta kysyn, mitkä nämä tällaiset lääkkeet ovat?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *